Olen siis aloittanut laihduttamaan, lääkärini jo kevät-kesällä puhui minulle laihdutusryhmästä, kokoontuu sairaalassa kerran viikossa, lääkärin ja hoitajien valvonnassa. Ryhmä on tarkoitettu tälläisille kuin minä, painoindeksi +35... Asia hautui kesän päässäni ja lääkärillä käydessäni elokuun loppupuolella päätimme, että hän laittaa ryhmään lähetteen, sinne ei päässyt muutakuin läheetteellä.

 Olen lihonut viimeisten kolmen vuoden aikana tasaisen tappavalla tahdilla, aina olen ollut pyöreä, mutta kun kolme vuotta sitten marraskuussa oikea jalkani tuli pahasti kipeäksi, plantaarifaskiitti (jalkapohjan sidekalvon tulehdus) ja akilesjänteen pään tulehdus, niin siitähän tämä lihominen alkoi!! Ei voinut liikkua-> olin kotona, söin kaikkea hyvää -> masensi syöminen -> söin lisää... ja oravanpyörä oli valmis =(

 Jalka on ollut enemmän ja vähemmän kipeä koko tämän ajan, suurimman osan kolmesta vuodesta olen ollut sairaslomalla. Välillä yrittänyt tehdä töitä, vähän aikaa on mennyt ok, ja sitten yks´kaks jalka niin kipeä, ettei voi kävellä tai seistä, ei kivaa!! Jalkaa on tutkittu, koitettu lähes kaikki mahdolliset ja mahdottomatkin hoidot leikkausta lukuunottamatta, mutta mikään ei oikein ole toiminut, vähän se on nyt parempana, mutta kuka tietää onko tämä tilanne pysyvä... eilen juuri lääkäri laittoi akilesjänteen päähän kolmeen kohtaan kortisoni-piikin, AUTS! Ja nyt pitäisi malttaa olla pari päivää liikkumatta, kuinkahan tuo onnistuu?

 Verenpaineeni on ollut vähän koholla tyttären odotusajasta lähtien, mutta nyt noin neljä kuukautta sitten viimeinkin aloitin verenpaine lääkkeiden syönnin, sekin vielä!! Lihavuus ei ainakaan paranna sitä, pahentaa vain...

 Tytär lähti vuosi sitten syksyllä toiselle paikkakunnalle kouluun, mies tekee tehtaassa metallitöitä ja käy iltaisin/ viikonloppuisin auttamassa vanhempiaan, heillä on maatila, lehmiä ja peltoja... työtä siis riittää. Mutta minulle tyttären lähtö pois kotoa (tuolloin vain 13 vuotias) ja miehen jatkuva poissaolo vaikutti jälleen niin, että tuli mässättyä kaikkea mahdollista mitä kaapeista löytyi, ja löytyihän sitä, itse kun käyn aina ruokakaupassa, "vierasvaraksi" piti ostaa kaikkea hyvää... ja olen himoleipuri, pakastimessa on aina makeaa ja yleensä suolaistakin herkkua, helppohan mun oli sieltä kaivella jotakin "lohtu-syömistä" itselleni, ja kiloja tuli ja tuli.. en enää edes katsonut vaakaan päinkään, kai mulla oli kielto vaihe, en halunnut nähdä karmeaa totuutta. Mutta kyllähän sen tiesin, vaatteet olivat kummasti kutistuneet pesussa.. lempifarkut jäi kaapin pohjalle lojumaan ym.. Eli tiesin vaikka en tunnustanut..